perjantai 14. joulukuuta 2018

KAIKELLA ON AIKANSA

Tervehdys pitkästä aikaa, blogiystävät! Huh, viikot ovat vierineet vinhaa vauhtia ja ihan pian ollaan joulussa. Töissä on tohinaa riittänyt ja lapset ovat aivan täpinöissään joulunodotuksesta. Tänään vietiin joulutervehdykset metsän linnuille ja juotiin lämmintä mehua metsän sylissä. Joulujuhlaa vietämme yhdessä koulun oppilaiden kanssa ja keskiviikkona juhlan jälkeen alkaakin eskareitten - ja onneksi myös minun lomani.


Syksyn mittaan olen alkanut kasvattaa kuntoani ja se on ollut hyvä päätös. Tälläkin viikolla olen käynyt vesijuoksemassa kolmena iltana ja parina iltana sitä ennen myös kuntosalilla. Tänään altailla oli tilaa. Liekö suurin osa vakikävijöistä on jo siivoamassa ja paistamassa pipareita ja kakkuja? En suostunut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Piparit on jo leivottu ja huomenna uunissa paistuvat ruisleivät ja joululimppu. Siivonnutkin olen, mutta en jynssää paikkoja kuten joskus nuorempana ja energisempänä tein.
                                      

Valokuvaus on jäänyt nyt vähiin ja sen myötä myös nämä blogipäivitykset. Toki olen vaihtelevasti käynyt lukemassa tuttuja blogeja ja joskus jättänyt kommentinkin, mutta nyt oma bloggaaminen on melkein jäissä. Kaipa se niin on, että kaikella on aikansa. Myös bloggaamisella. Voi olla, että nyt tuleekin pidempi tauko ja jos siltä näyttää, laitan niin sanotusti lapun luukulle. Toisaalta voinhan vielä innostuakin, joten  lopullisia hyvästejä en ihan vielä heitä.




Teille jokaiselle ihanalle, uskolliselle lukijalle toivotan jo tässä vaiheessa hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista, siunattua uutta vuotta 2019!
Kiitos, kun olette kulkeneet Kylätiellä tämänkin vuoden aikana, jättäneet mieltä lämmittäviä kommentteja ja kannustaneet.



sunnuntai 25. marraskuuta 2018

PIKKUINEN TONTTU HYPPELI NÄIN...

Eilen aamulla aikaisin ajelin Uuraisille ja hyppäsin Marttojen matkassa bussin kyytiin. Matkakohteena oli Pietarsaaren lähellä oleva Tyynelä, jossa asustelee satamäärin tonttuja. Minä, joka lapsen lailla iloitsen joulusta ja jouluun valmistautumisesta, olin aivan täpinöissäni, kun pääsimme perille.

Eija ja Jouko Porkola ovat luoneet ihastuttavan tonttukylän Luodon ruotsinkieliseen kuntaan, joka sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren välillä.  Jokainen tonttu on uniikki, täysin käsityönä tehty. Eija suunnittelee, tekee tontun vartalon ja maalaa kasvot, Jouko puolestaan huolehtii vaatteiden ompelusta. Idyllinen pihapiiri ja vanhat rakennukset luovat ihastuttavan ympäristön tonttukylälle.


                     



 Ja kyllä tonttusia olikin ihan joka puolella! Tämä partasuu on varmaan syönyt itsensä ähkyksi joulupuurosta.

Nämä tonttuset odottavat pääsyä uuteen kotiin.


Hei-hei! Kurkistapa tänne katonrajaan!







Minulla on jo monta sataa vuotta elettyä elämää takana. Kuulo on tainnut jo vähän huonontua eikä näkökään ole kuin nuorna tonttuna Pitäiskö hommata lasit, että näkisi, ketä täällä kulkee?


 Tonttujoukon vanhimmainen, Topi, tarkkailee ympäristöään pyöreiden lasiensa läpi. Topilla on ehtinyt olla jo monta emäntää, mutta yksi toisensa jälkeen on pakannut laukkunsa ja lähtenyt muualle päin Suomea. Liekö uusi tonttuemäntä jo kiikarissa?

Tämä tonttu on laulumiehiä,

jonka laulu raikaa ihastuttavassa pirtissä silloin, kun muu väki on jo unia vetelemässä.. 



Tätä yrmeää suutaria oli turha mennä häiritsemään. 


 Kukkuu, täällä ylhäällä ollaan eikä pelota yhtään.



 Onkohan tuo keskimmäinen tonttu jo ihan kyllästynyt vieraisiin?
Koko ajan ramppaa väkeä meitä töllistelemässä!
 Älä, veikkonen, siitä välitä. Katsastellaan me vaan niitä vierailijoita täältä yläpediltä ja koetetaan pitää hymy huulilla.

Mikä viehättävä kahvipuoti! 


 tallitontut ottavat työnsä lokoisasti. Niillä ei passaa olla heinänuhaa.

Tonttutytön puodista löytyy vielä vanhanajan alusasuja ja sokeritoppakin öljylampuista puhumattakaan. 


Voi, ja retken kruunasi suloinen talonvahti, joka rakasti rapsutuksia ja kulki seurassamme. Mahtaakohan se pitää tonttuja yhtä hyvin silmällä?

Tyynelän tontuista saat lisätietoa täältä.

maanantai 19. marraskuuta 2018

PIKKUJOULUMIITTI

Eilen ajelin Järvilinnaan postcrossing-tapaamiseen. Hyvin harvoin pääsen osallistumaan miitteihin, mutta kun se sattui nyt olemaan sopivan ajomatkan päässä ja vapaapäivänä, niin tokihan osallistuin.


Ennen sisällemenoa ehdin vielä ihastella taidetta. Hiekkaveistokset ovat kstäneet hyvin koko kesän ja pitkän syksyn, vaikka vähän halkeamia onkin jo näkyvissä

Kari Alosen teos Verkosto taitaa olla aika tuore komistus Järvilinnan pihassa.


Ja sitten sisälle!

 Seitsemän innokasta korttien kirjoittajaa saapui paikalle postimerkkien, tarrojen, miittikirjojen, pikkujoululahjojen ja tietysti korttien kanssa.

Paikalla oli myös herttainen joulumuori, joka toi mukanaan punaisen radion. Mitäpä kanavaa kuunneltiin? No tietysti Jouluradiota!


Riutsin maskottinallekin oli pukeutunut tilaisuuteen asianmukaisesti ja Eijamarin hämppis teki sille seuraa.


Kynät suihkivat jutustelun lomassa.




Ja mitäpä olisi pikkujoulu ilman puuroa ja torttukahveja?



Välillä kävin yläkerran mielenkiintoisessa  valokuvanäyttelyssä Sulosta ja Juuso-karhusta. Keuruulainen  Tapio Paappanen on ikuistanut kuvat myös kirjaksi.





Ja takaisin miittiin! Ihan pikkuisen tein myös korttiostoksia.



Pikkujoululahjasta paljastui myös ihania käsintehtyjä kortteja.

Kiitos, miittiläiset! Iloista joulunodotusta ja paljon kortteja postilaatikkoon!