100-VUOTIAAN SUOMEN TONTTUSET LIIKKEELLÄ

Olen elokuun alusta lähtien ollut pienen kyläkoulun eskariopena. Hauskaksi asian tekee se, että olen itse käynyt samaista koulua kuusi ensimmäistä kouluvuotta. Kovasti olen nauttinut pienen (tai no ei ihan pieni: yli kahdeksankymmentä oppilasta) koulun tunnelmasta ja leppeästä meiningistä. Vanha puukoulu seisoo pihapiirissä jämäkästi, vaikka se jo onkin käyttökiellossa. Samoin vanha pihapuu on pystyssä; se sama, jonka juurella jo lapsena leikin koulutovereiden kanssa. Sukupolvet vaihtuvat, uudet lapset kirmaavat pitkin pihaa, mutta jotkin asiat tuntuvat säilyvän.

Toissa maanantaina töihin tullessani havaitsin eskarin ovella kivan yllätyksen: koulumme emäntä, joka hänkin on samaisen koulun entisiä oppilaita, oli tehnyt viikonlopun aikana hauskan havutontun, joka nyt seisoo ovenvartijana ja toivottaa lapset ja meidät aikuisetkin tervetulleiksi.

Liekö tämä tonttusen serkku vai veli? Se puolestaan seisoo keittiön oven vieressä ja tarkkailee lasten touhuja.

Koko koulun väki on koristellut Suomi 100-pihapuita. Myös eskarit ovat osallistuneet koristeluun sormivirkkauksin ja lankatupsuin. Ja tupsujahan on tietysti tasan sata kappaletta. Tupsuja ovat valmistaneet eskarilaisten lisäksi 1-2 -luokkalaiset.

Koristelussa on ollut myös kierrätysideaa: vanhat lapaset ja sukat jatkavat elämäänsä uusiokäytössä.

Koulu juhlii 100-vuotiasta Suomea 5.12. kahden muun kyläkoulun kanssa yhteisessä juhlassa, me puolestaan pidämme oman itsenäisyyspäivän vastaanoton tiistaina ja kutsumme isovanhemmat kylään perjantaina 8.joulukuuta. Alla olevaa laulua on harjoiteltu sekä vierailupäivää että tulevaa joulujuhlaa varten. Ensi viikko on siis todellinen juhlaviikko!

JOULUMIELELLÄ

Tänään on satanut lunta aika reippaasti, joten luonto näyttäytyy kuin entisaikain joulukorteissa. Itselle tulee ainakin heti ihan jouluinen olo valkoisten hiutaleiden peittäessä maan. Nähtäväksi jää, mikä on tilanne sitten kuukauden päästä.

Torstaina oli melkoinen lumimyräkkä, joka kaiken lisäksi kiillotti jopa päätiet iljanteisiksi. Koska en muutenkaan nauti autolla ajosta, olin aika jännittyneessä tilassa töistä kotiin ajaessani. Olin kyllä onnellinen, että selvisin ehjin nahoin kotipihaan. Perjantaina keli muuttui radikaalisti, kun lämpöasteet sulattivat lunta ja askelten alla kuului litsläts. Yllättäviä nämä säävaihtelut!

No mutta tänään on kuitenkin puhtaan valkoista ja kaunista. Virittelin jo ulkovalot pihaan, vaikka tavallisesti teen sen aina vasta ensimmäisenä adventtina. Kynttilätkin kävin sytyttämässä hämärtyvään iltaan.

Kylätiellä on ollut vähäistä liikettä. Päivä on ollut hämärä ja lähes mustavalkoinen,

mutta mieli virittyy jo joulua kohti...

                                      Viikon päästä saa avata kalenterin ensimmäisen luukun.

JOPA TULI POSTIA!

Toissapäivänä oli iloinen yllätys odottamassa postilaatikossa, kun tulin töistä kotiin. Harvoin saan kerralla niin monta mukavaa korttia (jos ei joulupostia oteta lukuun), mutta sitäpä tämä postcrossing-harrastus saa aikaan. Ja tässäpä silmäniloa Teillekin, hyvät lukijat:

  

Tämän vuoden ensimmäinen joulukortti tuli Irikseltä Taiwanilta. Vähän perinteisestä poikkeavaan joulukorttiin oli liimattu aivan uskomattoman upeita postimerkkejä. 

 

Lokakuun viimeisenä päivänä USAsta lähti kortti kohti Suomea. Lähettäjä Gabriel valitsi H. Mortimer Lambin kortin Poika ja tiikeri . Hienoja merkkejä tuli tämänkin tervehdyksen mukana.

Viktoria Vladivostokista Venäjältä oli valinnut The Crown Prince- rantakatumaiseman. Venäjältä tulevissa korteissa on aina upeita postimerkkejä.

Toinenkin kortti Taiwanilta! Wei Yi lähetti kortin, jossa komeilee erittäin harvinainen merilintu pienellä Matsun saarella Kiinan rannikon tuntumassa. Postimerkki oli korttia myöten.

 

June New Yorkista lähetti tämän vihreän kortin. Kaupungin Central Park on keidas sykkivän kaupungin sylissä. Kortti Amerikan mantereelta viipyi matkalla kolmetoista päivää.

Saksasta tuli myös kaksi korttia. Martin, jonka suomalainen suosikkikirjailija on Arto Paasilinna, harrastaa lukemisen lisäksi viinejä, hyvää rúokaa ja vaeltelua. Hieno joululeima koristi kortin tekstipuolta.

Neljässä päivässä reissasi Birgitin kortti Schmalfeldistä Keski- Suomeen. Birgit oli kesällä matkaillut Amrumin saarella ja ottanut sieltä tämän hellyttävän valokuvan.

Vaikka postimaksut jälleen jokunen aika sitten nousivat, en ole hennonut lopettaa postcrossin-harrastustani. Kuukaudessa lähetän keskimmäärin kymmenen korttia.  Olen itse saanut todella upeita kortteja ympäri maailmaa ja mikä parasta, myös yhden kirjeenvaihtotoverin Saksasta, jonka viime keväänä tapasin Wittenbergissä. Ilman yhteistä harrastustamme olisimme tuskin koskaan tutustuneet toisiimme.

YKSI SANA

Täällä lukemissani blogeissa on kiertänyt Yksi sana-haaste, johon päätin itsekin osallistua. Kiitos vinkistä, Tuula!

Vaikka kuva ei liity sanahaasteeseen millään tavoin, laitoin sen itsellenikin mielenvirkistykseksi. Koskaan ei saa kadottaa sisäistä lastaan! Luonnossa voi leikitellä.

1. Missä kännykkäsi on? Pöydällä
2. Puolisosi? Rakas
3. Hiuksesi? Luonnonkiharat
4. Äitisi? Karjalainen
5. Isäsi? Keskisuomalainen
6. Suosikkisi? Kiikkutuoli
7. Unesi viime yöltä? Sekava
8. Mielijuomasi? Kahvi
9. Unelmasi? Olemassa
10. missä huoneessa olet? Tuvassa
11. Harrastuksesi? Postcrossing
12. Pelkosi? Menetys
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Kotona
14. Missä olit viime yönä? Sängyssä
15. Jotain, mitä et ole? Laskuvarjohyppääjä
16. Muffinssit? Makea
17. Toivelistalla? Lepo
18. Paikka, jossa kasvoit? Maalaiskylä
19. Mitä teit viimeksi? Saunoin
20. Mitä sinulla on ylläsi? Saunatakki
21. Televisiosi? Vanha
22. Lemmikkisi? Lemmikitön
23. Ystäväsi? Muutama
24.  Elämäsi? Tasaista
25. Mielialasi? Kiitollinen
26. Ikävöitkö jotakuta? Joskus
27. Auto? Oma
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? Hattua
29. Lempikauppasi? Vaihtelee
30. Lempivärisi? Vaihtelee
31. Milloin nauroit viimeksi? Töissä
32. Milloin itkit viimeksi? Perjantaina
33. Kuka on tärkein läheisesi? Perhe
34. Paikka, johon menet uudelleen ja uudelleen? Töihin
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? Ystävä

36. Lempiruokapaikka? Keittiö

Jos haaste kiinnostaa, ota se vastaan! Olen vieraillut useissa blogeissa lukemassa kirjoittajan vastauksia ja aina  niitä on ollut yhtä mukavaa lukea.

DESIGN- YMPYRÖITÄ

Pitkästä aikaa ajattelin osallistua Pieni lintu-blogin MakroTex -haasteeseen, joka on tällä kertaa aiheeltaan YMPYRÄ.

Heinäkuun kuvatiedostoista löytyi sopivasti YMPYRÄnmallisia valaisimia, jotka on suunnitellut itse Alvar Aalto.

                                                              Säynätsalon kirjaston valaisin,

                                                         Muuramen kirkon kattolamppu,

                                                            Aalto-museon kahvion valaisimia.

Muita aiheeseen liittyviä ympyröitä näet täältä.

                                                                                                        

KIRJA, JOKA KOSKETTI

Jokin aika sitten sain lainaksi Eeva Vuorenpään kirjoittaman kirjan Arvet. Ystäväni varoitteli, etten lukisi sitä ennen nukkumaanmenoa, mutta niin vain kävi, etten malttanut olla aloittamatta lukemista ja yhteen menoon luin sen ensimmäiset 80-90 sivua. Teksti meni niin ihon alle, että tietenkin näin myös unta kirjan aiheeseen liittyen.

Vuorenpään kirjoittamia  kirjoja en ole aiemmin lukenut, mutta nyt aion lainata myös muita hänen kirjojaan. Teksti on niin sujuvaa ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, ilman mitään kikkailuja. Uskomatonta, miten hyvin Vuorenpää osaa kirjoittaa lapsen näkökulmasta ja kokemusmaailmasta.

Teoksessa kuvataan kahden ennen sotia syntyneen naisen elämää 40-luvun Suomessa ja Saksassa. Kirjan alussa naiset kohtaavat Tallinnan laivalla ja siitä alkaa minä-muotoinen takaumatarina sota-ajan tyttösten kokemuksista. Suomalaisen Aijun isä on rintamalla ja hän elää arkeaan äidin ja sisarustensa kanssa. Saksalainen Nina puolestaan passitetaan juutalaisuutensa takia Ravensbrückin keskitysleirille käsittämättä, miksi ihmeessä koko perhe joutuu kärsimysten keskelle. Kumpikin kantaa sodan arpia kehossaan ja sielussaan.

Aiju joutuu pahan korvatulehduksensa takia leikkaukseen ja viettää seitsemän viikkoa sotasairaalassa. Pieni lapsi ikävöi sotakentillä olevaa isäänsä ja kotona olevaa äitiään, mutta onneksi häntä pidetään sairaalassa kuin kukkaa kämmenellä ja hänestä tulee haavoittuneiden , hoidossa olevien sotilaiden  sekä hoitohenkilökunnan lemmikki tai "maskotti" kuten yksi haavoittuneista Aijua nimittää. Pieni lapsi joutuu kuulemaan tuskanhuutoja ja kokemaan kuolemaa ympärillään.Ikävä yltyy välillä niin kovaksi, että Aiju päättää karata sairaalasta ja mennä tapaamaan isää rintamalle. Siellä hän voisi laulaa isälle lohduttavia lauluja kuten hän tekee sairaalan muille potilaille.

 

Saksan juutalainen Nina raahautuu päivästä toiseen keskitysleirin julmuuksien keskellä. Aliravitsemus ja kaltoinkohtelu tappaa Ninan pikkusiskon, mikä aiheuttaa leirillä olevan äidin elämänilon katoamisen ja sairastumisen keuhkokuumeeseen. Nina joutuu kokemaan myös äitinsä menetyksen ja silloin hänkin ensimmäistä kertaa toivoo kuolevansa, vaikka on koko ajan yrittänyt pitää toivoaan yllä ja paennut muistoihinsa ja haavemaailmaan silloinkin, kun on nähnyt ympärillään silmitöntä väkivaltaa ja kokenut itse nälkää, vilua ja pakkotyötä. Isästä ja veljestä, jotka kuljetettiin Auschwitziin, ei ole tietoa. Sodan loputtua hän kohtaa veljensä, isä on menehtynyt. Uusi elämä alkaa Palestiinassa. Kirjan nykyhetkessä Nina on matkalla Viron Pärnuun etsiäkseen synagogan rauniot. Siellä 34 juutalaislasta tapettiin julmasti.

Kirjan kolmas tarina sivuaakin näitä 34 lasta ja heidän kohtaloaan. Se tavallaan nivoo yhten myös Ninan ja Aijun kohtaamisen ja kokemukset sodasta ja sen kauheudesta.

Kirja ei siis todellakaan ole keveää luettavaa, mutta hyvin mukaansatempaava se silti oli. Ja kuten alussa kirjoitin, näin unta, että asuin kerrostalossa, jonka pihalle koottiin juutalaisia kuljtuksia varten. Päätin mennä heidän joukkoonsa ja pelastaa sieltä edes muutamia juutalaisia piilottamalla heitä kotiini. Jossain vaiheessa heräsin sydän tykyttäen enkä pitkään aikaan saanut unta. Kirjan tapahtumat ovat olleet todellisuutta monelle pikkulapselle julman sodan aikana, vaikka kyse on fiktiivisestä tarinasta. 34 lapsen kohtalo Pärnun synagogassa on todellisuudessa tapahtunut.

Oletko sinä lukenut tämän kirjan tai muita Eeva Vuorenpään kirjoja?