perjantai 20. lokakuuta 2017

HARMAA LOKAKUU

Lokakuu. Vuoden harmainta aikaa niin luonnossa kuin omassa mielessä. Olen kaivanut kirkasvalolampun esiin saadakseni vähän valoa aamun hetkiin. Aurinko tuntuu pysyttelevän jälleen tänään pilvien takana. Aamulla oli kovasti sumua, joka kyllä haihtui puolen päivän aikoihin.

Kävelin kameran kanssa uimarantaan. Pitkään en pystynyt siellä kuvaamaan, sillä sade alkoi voimistua enkä halunnut kameran kastuvan. Rannalla oli niin hiljaista. Tähän aikaan vuodesta ei näkynyt edes vesilintuja laiturilla, tiaiset toki sirkuttivat läheisissä puissa. Rannan tuntumassa olevassa talossa oli aloitettu lämmityspuuhat, sillä paksu, harmaa savu tunki piipusta kohti taivasta. Siitä tuli kotoinen olo.




Osa veneistä on jo nostettu lepoasentoon odottamaan uuden kesän kalaretkiä, osa kenties vielä odottaa tuulastajia, jokunen on muuten vaan unohdettu rannalle lojumaan lehtien kuorruttamaksi.



Esikoinen täytti eilen 28 vuotta. Hän sattui sopivasti syntymään ensimmäisen kummipoikani 6-vuotispäivänä, joten serkukset juhlivat syntymäpäiväänsä samanaikaisesti. Kaivoin vintistä vanhan päiväkirjani ja kertasin nuoren äidin kokemuksia ja tuntoja synnytyssairaalassa. Ihan helppoja ensimmäiset päivät ja kuukaudet eivät olleet, vaikka iloitsin vauvasta. Pimeä vuodenaika tuntui silloinkin imevän voimia.

Hassua, että viime yönä näin unta edesmenneistä rakkaistani. Oli jouluaatto, olin lapsuuskodissa. Äidin kanssa ihmeteltiin poikani mustaa koiranpentua ja sitten menin keittiöön, jossa isän touhukas sisko puuhaili hiki hatussa. Aloin siivota sähköhellaa, johon hän topakasti totesi, että eiköhän nyt olisi tähdellisempääkin tekemistä kuin sähköhellan puhdistus. Vielä ihmettelin vanhan naapurini kanssa, että taitaa tästäkin joulusta tulla lumeton; liekö enää valkeita jouluja tuleekaan.

Aamulla herätessäni ihmettelin, miksi näin unta äidistä ja Aune-tädistä, sillä en ole ajatellut heitä aikoihin, en ainakaan eilen. Miksi he putkahtivat uniin ja miksi näin unta lumettomsta jouluaatosta? Jouluakaan en ole sen kummemmin miettinyt. Mitä kaikkea tuolla aivoissa tapahtuukaan! 

Koetko sinä loka-marraskuun voimia vievänä vai antavana aikana vuodesta? Tarvitsetko esim. kirkasvalolamppua vai sytytteletkö kovasti kynttilöitä hämärän hyssyihin? Ahdistutko vai nautitko?

Aamulla kuulin radiosta Pekka Simojoen kappaleen Pienten alkujen päivä. Minua se kosketti erityisesti tänään. Muistutti siitä, että jokainen päivä, se harmaakin, on lahjaa. Eilinen on mennyt, huominen odottaa tulemistaan, nyt on tämä hetki elettäväksi annettu!


maanantai 16. lokakuuta 2017

JOTAIN VANHAA, JOTAIN UUTTA

Perjantaina kävin hierojalla Jyväskylässä. Koska kuljen kaupunkiin bussilla, olen silloin aikataulujen orja. Ennen hierontaa minulle jäi siis reilusti luppoaikaa, jonka päätin osittain kuluttaa tunteja aina yhtä ihanalla Toivolan vanhalla pihalla. Arkipäivänä siellä ei ollut paljon liikettä, vain muutama muu satunnainen kulkija minun lisäkseni. Seppä kuului takovan pajassaan.



 Toivolan pihassa panostetaan estetiikkaan:

Pihapiirissä on monta suloista, vanhaa rakennusta kuten puoteina toimivat makasiinit ja Sparvinin museotalo.

Kahvila Muiston pihapöydät seisoa nököttivät tyhjinä. Kesällä, aurinkoisella säällä tilanne on tyystin toinen.
 

 Pihalla on Rent-a-bike -pyörävuokrausta, mutta ei taida  tämä pyörä olla ihan sopiva siihen tarkoitukseen.

Toivolan vanhalla pihalla on suloisia putiikkeja. Piipahdin Butik Malfatto Shopissa, jossa myydään erilaisia käsintehtyjä tuotteita koruista tekstiileihin ja kierrätysaskarteluista kynttilöihin.

Vanhan synnytyslaitoksen tiloissa myydään iloisenvärisiä lankoja. Titityyn puodissa riittää silmänruokaa.







Toivolan pihalta suunnistin Cygnaeuksen puistoon tarkastamaan kyseisen merkkihenkilön patsaan, josta juuri perjantain sanomalehdessä oli juttua. Uno Cygnaeus, kansakoulun isä, on patsaansa ansainnut. Hänen suunnitelmiinsa kuului opettajaseminaarin perustaminen. Jyväskylässä aloitettiin kansakoulunopettajien kouluttaminen vuonna 1863.

Ei Jyväskylä ole kuitenkaan jämähtänyt museokyläksi. Katukuvaan on ilmestynyt tämän syksyn aikana useita muraaleja. Upea 17-festivaali järjestettiin 13 kaupungissa ja sen ansiosta  maalattiin yhteensä 21 muraalia eli seinämaalausta eri puolille maata. Yksi Jyväskylän uusista seinämaalauksista löytyy Vapaudenkadulta.  Keep me, jonka on taiteillut italialainen Millon, on todellinen piristys.

 
Uusi viikko on alkanut jälleen kerran sateisena. En anna sen häiritä! Pistän tulet leivinuuniin, keitän kaffetta ja nautiskelen uusimmasta Enni Mustosen kirjasta Ruokarouvan tytär, jonka vihdoin ja viimein sain kirjastosta lainaksi. Lomaviikolla otan rennosti.

Hyvää alkanutta viikkoa Sinullekin! 💖

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

VÄRITERAPIAA


Eilen ajelimme mökille puuhastelemaan. Nyt on iso osa polttopuista liiterin suojissa ja saunakin saanut uuden ikkunan. Viikossa mökkimaisema oli jälleen muuttunut syksyisemmäksi.


Pihakoivu, jonka kylkeen kiinnitettiin keväällä uusi linnunpönttö, oli alkanut riisua värikästä pukuaan ja valmistautua vastaanottamaan tulevan talven viimoja ja paukkuvia pakkasia. Sitkeästi jokunen lehti vielä killui oksissa, pian ei enää ole niitäkään. Jotenkin tunsin pientä haikeutta ja jäänkin odottelemaan uutta kevättä, hennon vihreää lehtiverhoa ja uusia, sirkuttavia asukkaita yksiöönsä.


Harmaa päivä sai tänään piristystä kasvimaan laidalta noudetuista hehkuvan värisistä kehäkukista. Oikein kunnon väriterapiaa! Sitä juuri tarvitsin tänä pimeähkönä ja sateisena lokakuun sunnuntaina.




Makuhermojakin kutkuteltiin vastapaistettujen vohvelien, jätskin ja omatekoisen vattuhillon muodossa. Kyytipojaksi keitetty mukillinen kahvia piristi mieltä kovasti.


Uusi viikko uusine haasteineen on edessäpäin. Toivottavasti sitä ennen myös hyvin nukuttu yö...

Sydämellisesti tervetuloa lukijoiden joukkoon, Maatiaiskanasen Elämää! 😊

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

SOINTUVIA SÄVELIÄ JA VALONVILKAHDUKSIA

Eilen päätimme mennä puolison kanssa konserttiin. Käsikelloryhmä Kide piti 10-vuotiskonsertin Kuokkalan kirkossa ja sinne siis suunnistimme.

Kuvittelin olevamme ajoissa paikalla, mutta sisäänhän sai suorastaan jonottaa. Istuma- ja kuvauspaikat löytyivät parvelta,mutta suloiset soinnut kuuluivat hyvin sinnekin, koska Kuokkalan kirkossa on erityisen hyvä akustiikka. Ohjelmistosta löytyi niin Mårtensonin Myrskyluodon Maijaa, Sibeliuksen Finlandiaa ja Valse Tristeä kuin myös Händelin Largoa. Kevyempää musiikkia kuten tangoja soitettiin myös.




Kieltämättä erikoista oli nähdä tangoesitys konsertin keskivaiheilla. Ylistystanssia toki olen nähnyt kirkossa aiemmin, mutta en paritanssia. Hieman jäi ristiriitainen olo. Tanssimista vastaan minulla ei ole mitään, mutta sopiiko kaikenlainen tanssi, esim. erotiikkaa tihkuva argentiinalainen tango, sakraalitilaan? Asiaa pitänee hieman sulatella...

Konsertin päätyttyä saimme käydä katsomassa ja kokeilemassa lähempää näitä upeaäänisiä soittimia. Suurimmat kellot vaativat kyllä jo lihasvoimaa. Ihaillen katsoin konsertin aikana, miten täsmällisesti soittajat hallitsivat kellonsa ja rytmitajuakin pitää olla, kun osassa kappaleita myös rummutettiin kellon reunaan.




 Yhdistimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Viikonlopun aikana Jyväskylä on jälleen kylpenyt valossa. Eilisiltana päättynyt Valon kaupunki -tapahtuma veti kadut ja kirkkopuiston sekä rantaraitin täyteen ihastelijoita ja tietysti mekin halusimme nähdä, millaisia valoteoksia oli tänä vuonna.
Kirkkopuistossa  oli esillä A. Reichsteinin teos They were here. Rautalangoista muotoillut hahmot kunnioittavat Suomen historiaa ja kaupungin 180- vuotista taivalta. Valitan kuvien huonoa laatua. Valotusaika oli niin pitkä, että käsi ehti täristä ja kohteen muodot himmenivät.





The forest rises (Annie Mitchell)

Horizontal Interference (Joachim Sługocki)

Näiden väriä vaihtavien pupujen tekijästä ei minulla ole tietoa. Kovasti olivat pienen yleisön mieleen.


Askeleet johtivat vielä Tourujoen rantaan. Sieltä löytyi mm. Girandole (Timo Kokko).



Teräksiset joutsenet lensivät Ylistönsillan alla ( Riikka Helminen ja Sari Linna).



Keskustan tuntumassa saimme vielä ihailla jättimäistä jääkarhua (Onur Dinc), joka on ilmestynyt Ilmarisenkadun varrella olevaan kerrostalon seinään. 


Kuukausi vaihtui. Siispä kaikille täällä vieraileville toivottelen lempeää lokakuuta!