tiistai 29. marraskuuta 2016

KIVAA JA KAUNISTA KIRJASTOSSA

Pyörähdin tänään kirjastossa hakemassa tilaamani kirjan, mutta huomasin samalla, miten kivasti kirjastossa on laitettu jo joulua ja jouluun liittyvää lukemista esille. Pienillä jutuilla saa tunnelmaa aikaan. Kiersin pöydän ympäri ja pari kirjaa tarttui mukaani saman tien. Aiemmin olen lainannut vain lasten joulukirjoja ja vienyt niitä töihin, mutta nyt päätin fiilistellä tunnelmallisilla aikuisten kirjoilla.



Viime viikolla sain kivan vinkin yhdestä jouluun liittyvästä pokkarista ja kun sain sen käsiini, luin sen saman tien.  Jouluksi kotiin vei mukanaan eikä sitä voinut laskea käsistään, sillä tarina eteni kuin nopeasti kiitävä juna. 

                        Onkohan muihinkin Suomen kirjastoihin viritelty jouluisten kirjojen pöytää?

lauantai 26. marraskuuta 2016

ASKEL KOHTI ADVENTTIA

Tänään ajelin Järvilinnan joulutapahtumaan. Harmillisen vähän oli kävijöitä, mikä tietysti on kurjaa järjestäjien kannalta. Joitain hankintoja tein, silmänruokaa nautiskelin kuitenkin enemmän.




Arvaisitko, että nämä tuikkupidikkeet on tehty sälekaihtimista? (Joudukas/Mirja Autio)



Maarit Siltamäen koruja.
Kalevalaisten naisten tekemiä käsitöitä.

Mielenkiintoista: hevosenmaidosta tehtyjä tuotteita.



Keijo Lehtisen himmeleitä


Katja Rauhamäen kierrätyslasitaidetta


Ulla Aatisen grafiikkaa



Huomenna alkava adventinaika tuo joulun lähemmäksi. Menen kirkkoon laulamaan Hoosiannaa ja aukaisen kalenterin ensimmäisen luukun. Kyllä vaan, sillä Partiolaisten kalenterin luukut aukeavat ensimmäisestä adventista. Huomenna alkaa myös kuulua Jouluradio, joka soittaa keskeytyksettä jouluista musiikkia ympäri vuorokauden aina loppiaiseen asti.



                                                      ONNELLISTA, SIUNATTUA ADVENTINAIKAA!

tiistai 22. marraskuuta 2016

VÄHÄN VÄRIÄ HARMAAN TILALLE

Selailin eilen lukemiani blogeja ja löysin Mirjam-Matildan blogista kivan kesäkuvahaasteen. Se innoitti myös minua kaivamaan kesän värikylläisiä kuvia esiin. Ihan vaan mielenvirkistykseksi, sillä tänäänkin on ollut niin hämärä ja harmaa päivä, että se on melkein rusentanut minut alleen.
Vaan niinhän se on, että jos harmaata ja pimeää ei välillä olisi, eivät elämän värikkäätkään päivät tuntuisi niin ihanilta. Siispä kaksitoista kuvaa kesästä:










 Kiitos, Mirjam-Matilda!


perjantai 18. marraskuuta 2016

PERJANTAIN PIENET PIRISTYKSET

Aurinko pysyttelee nyt matalalla ja paksun pilviverhon takana. On marraskuu ja pimeät päivät. Tähän aikaan vuodesta mieli laahautuu ja odottaa auringon antamaa energiaa. On siis huomattava päivää piristäviä asioita. Ja löytyihän niitä tänäkin päivänä!

Uni loppui aamulla jo puoli viiden jälkeen ja anivarhain pistin tulet leivinuuniin. Ehkä ei niinkään lämmön vaan tunnelman takia. Elävä tuli ja siitä tuleva rätinä antaa levollisen olon.

Siinäpä oli piristys numero yksi.

Siivosin jo heti aamupalan jälkeen. Matot tuultumaan kuistille ja imuri esiin. Puoli kymmeneltä sain ystävän aamupäiväkahville. Siinä rupatellessa vierähti parisen tuntia ja mieli keventyi kummasti. Siispä se oli piristys numero kaksi.

Piristys numero kolme:
Hain postin. Ja mikä ihana yllätys siellä odottikaan: saksalainen kirjeenvaihtoystäväni oli laittanut mukavaa luettavaa sekä pussillisen kahvia. Yksi postcrossing-kortti oli myös laatikossa. Se oli matkannut 3564 kilometrin päästä Venäjältä kolmentoista päivän ajan ja löytänyt juuri tänään luokseni. Kortti oli kirjoitettu tällä kertaa venäjäksi, joten jää arvoitukseksi, mitä siinä lukee. Harvoin muuten tulee sellaisia kortteja, joiden tervehdykset ovat lähettäjän alkuperäiskielellä. Yleensä tekstit on kirjoitettu englanniksi. No, Saksasta tulevat kortit yleensä saksaksi, mutta siinä tapauksessa ei ole ongelmaa.


"Kupillinen kahvia saa koko päivän tuoksumaan!"

From Russia!

Vaikka sää oli harmaa, keli loskainen ja tiet iljanteiset, pistin nastakengät jalkaan ja hain lenkkiseuraa naapurista. Siellä minua odotti innokas hännänheiluttaja Mauri 😍, joka on aina yhtä valmis lähtemään lenkille. Isoimmat energiat Mauri sai purkaa kotipihassa ja kyllä juoksua, pomppimista ja kierimistä sohjolumessa riittikin. Lapset ovat lapsia! Murusen turkki oli aivan märkä, kun lähdettiin kävelylle. Ja miten paljon sillä oli jälleen haisteltavaa, kuulosteltavaa ja merkattavaa.


Mitä täältä lumen alta löytyy? Täytyy ottaa selvää...

Palautettuani Maurin takaisin kotiinsa istuskelimme vielä hyvän tovin lattialla vieretysten. Pehmoisen turkin silittäminen ja lämmittävä läheisyys hoiti varmasti meitä molempia. Mauri oli ehdoton päivän piristys numero neljä!

Lenkin aikana kypsyi leivinuunissa omenapaistos. Tädiltä saatuja talviomenia on riittänyt tänne asti, vaikka olen moneen kertaan tehnyt piirakkaa ja paistoksia. Lenkin jälkeen maistui mukillinen kahvia ja omenaherkku vaniljakastikkeella kyyditettynä. Samalla tuli lueskeltua jouluista Kodin kuvalehteä. Omenapaistos, kahvi ja lehti: päivän piristykset numero viisi.



Harmaana marraskuisena perjantaina oli paljon mielenpiristyksiä, vai mitä? Piristystä on luvassa huomennakin, kun lähden vanhojen koulukavereitten kanssa teatteriin katsomaan komediaa.
Millainen mahtoi olla Sinun perjantai-päiväsi? Sisälsikö se piristäviä elementtejä? Haluaisitko kertoa kommentissasi?


                    HYVÄÄ JA RENTOUTTAVAA VIIKONLOPPUA TEILLE JOKAISELLE!💗

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

KGB-MUSEO: TEHOKASTA VAKOILUA KYLMÄN SODAN AIKANA

Vuonna 2011 yleisölle avattu KGB-museo löytyy Viru-hotellin 23. kerroksesta. Koska olen innokas museokävijä ja lähihistoriasta kiinnostunut, halusin ehdottomasti tutustua tähän erikoiseen näyttelyyn. Saimme ystäväni kanssa viimeiset liput, sillä opastetut kierrokset ovat poikkeuksetta täysiä. Tämä kertoo jotain museon suosiosta! Liput kannattaa siis tilata mieluiten etukäteen.

 Portaat johtavat 23. kerrokseen. Neuvostoaikana kuvaaminen olisi ollut taatusti kiellettyä, nyt jopa suositeltavaa.

 Viru-hotelli oli aikoinaan Neuvosto-Viron näyteikkuna lännestä tuleville turisteille. Suomalaiset työmiehet palkattiin rakentamaan tämä nykyaikainen hotelli, joka valmistuttuaan työllisti yli tuhat henkeä (nykyisin henkilökuntaa on n. 200). Oppaan mukaan oli suuri etuoikeus päästä töihin Viruun, koska se tiesi huikeita etuja tavalliseen, kuponkiostoksia tekevään ja kauppoihin jonottavaan kansaan verrattuna.
Työnekijäryhmiä olivat mm. leivänleikkaajat tai kerrosvahdit. Jälkimmäisten tehtävänä oli raportoida käytävillä tapahtuvaa liikettä (milloin asiakas saapui, milloin poistui huoneesta, kenen kanssa jne). Kerrosvahdiksi palkattiin ainoastaan naimisissa,  kypsässä iässä oleva nainen, jotta mahdollisien romanssien syttyminen estettiin.

  Oli julkinen salaisuus, että Viru-hotellissa vakoiltiin asiakkaita. Kuuntelulaitteiden avulla varmistettiin, ettei suuren ja mahtavan Neuvostoliiton "ihanuudesta" vuotanut epäedullista tietoa länsimaihin ja toisaalta urkintaa tehtiin myös siksi, että olisi saatu arkaluontoista poliittista tietoa selville. Joskus asiakkaat suorastaan ilkeilivät puhuessaan kovaäänisesti huoneessaan. Keskustelujen seurauksena saattoi toki seuraavan kerran olla vaikeuksia saada viisumia vierailua varten.

 Ylimmän kerroksen toimistossa oli kaksi puhelinta: toinen erikoisvalmisteinen, metallivahvisteinen puhelin, jonka soittoja eivät ulkopuoliset voineet vakoilla sekä tämä punainen, "suoran linjan" puhelin, jolla otettiin yhteys ainoastaan KGB:n päämajaan. Siksipä siihen ei tarvittu edes numerovalitsinta.
kaikki Neuvosto-Viron viralliset kirjoituskoneet oli rekisteröity siten, että jokaisessa koneessa oli oma kirjaisintyyppi, jonka perusteella kone pystyttiin jäljestämään, mikäli väärinkäyttöä, esim, propagandatekstien kirjoittamista tapahtui.

"Täällä ei ole mitään"

 Kun Viro itsenäistyi vuonna 1991, poistuivat KGB:n leivissä olleet vakoojatkin vähin äänin Viru-hotellista. Kiireessä osa laitteista jäi paikoilleen, osan he rikkoivat lähtiessään. Vakoiluraporttejakin jäi melkoinen pino.
Kuuntelulaitteita sijoitettiin huoneissa mm. jalkalamppuihin, ravintolassa tavallista paksumpiin tuhkakuppeihin tai keittolautasiin. Saimme kuulla todella huvittavia tapauksia kuuntelutavoista, vaikka tuskin ne aikoinaan ketään naurattivat.



Migrofonin saattoi piilottaa vaikka kalvosinnappeihin!


Mahorkkaa mahtoi kulua vakoilutyövuoron aikana. Veikkaanpa, että huone oli tuolloin sinisenharmaa tupakansavusta.













Mainio, erittäin sujuvasti suomea puhuva oppaamme esitteli erikoisvalmisteista kameraa, jonka avulla saattoi kuvata hotelliasukkaita ja tarvittaessa kiristää salaa otetuilla valokuvilla.

Toivottavasti tämä hullu aika on ainaiseksi taakse jäänyttä elämää Virossa!
Museovierailu oli hintansa arvoinen. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä, mikäli kylmän sodan, 30-40 vuoden takainen aikakausi kiinnostaa.