tiistai 23. elokuuta 2016

KEKKONEN HIIHTÄÄ JA KEKKONEN KALASTAA...

Juhlavuottaan viettävä yhtye Eppu Normaali teki aikoinaan Kekkonen Rockin, jonka lyriikasta on peräisin myös blogipäivitykseni otsikko. Jostain syystä nämä laulun sanat tulivat mieleeni, kun kansallispuistosta kotiin ajaessamme pysähdyttiin Siikakosken rannalle. Urho Kekkonenhan oli innokas kalamies ja usein hän saapui Konneveden Siikakoskelle kalastamaan. Luin parisen vuotta sitten Maarit Tyrkön muistelmateoksen Tyttö ja nauhuri, jossa hän kuvailee elämäänsä Kekkosen lähipiirissä. Tyrköstä tuli presidentin luottotoimittaja ja läheinen ystävä, joka otettiin usein mukaan Kekkosen matkoille, niin myös Siikakoskella tapahtuville kalareissuille. Urho Kekkonen oli huono häviäjä ja mukana kalastamassa olleet tiesivät, että Kekkosen oli aina saatava suurin saalis; jos jonkun virveliin tarttui presidentin kalaa suurempi vonkale, se päästettiin vähin äänin vapaille vesille.

Presidentin kalareissujen muistoksi on Konneveden kunta laittanut muistolaatan Siikakosken virran rannalle.








maanantai 22. elokuuta 2016

ETELÄ-KONNEVEDEN KANSALLISPUISTO

Olemme jo pitkään mielineet käydä uudessa Etelä-Konneveden kansallispuistossa, joka perustettiin 1.9.2014. Saaret ja vesireitit ovat muotoutuneet vuosituhanten aikana, joten kansallispuisto perustetiin Rautalammin reittiin  kuuluvan Konneveden ranta- ja saaristoluonnon eliöstön, kallioperän ja vesistömaiseman suojelemiseksi ja hoitamiseksi sekä yleistä virkistys- ja retkeilykäyttöä ja ympäristötutkimusta varten.

Ystäväperheemme mökki on puiston laitamille ja pääsimme isännän opastuksella tutustumaan alueeseen vesistöä pitkin. Eväät pakattiin veneeseen ja niin sitä lähdettiin liikkeelle.


 Kansallispuiston alueella pesii useampia kalasääksipareja ja mekin ajelimme yhden pesän (huomaatko, missä?) ohitse. Lintujakin havaitsimme, mutta koska minulla ei ollut kameran pitkää putkea mukana, jäivät lintukuvat erittäin valjuiksi.

 Alueella on ollut retkireittejä jo ennen kansallispuiston perustamista, mutta vaeltelu alueella on lisääntynyt parina viime vuotena runsaasti. Useassa saaressa on mahdollisuus levähtää nuotio- ja laavupaikoilla. Me rantauduimme Lapinsalon taukopaikalle; tosin vain paikkaa ihastelemaan ja juttelemaan muiden retkeilijöiden kanssa.


 Kivi kuin pannumyssy ja vedenraja kuin koristevyö. Tämänkokoisia kivenjärkäleitä nähtiin lukemattomia.


 Vesi on erittäin kirkasta ja monin paikoin loivasti syvenevillä rannoilla on luonnonhiekkapohja. Tosin ulapalla seilatessamme oli kaikuluotaimen mukaan vettä paikoin jopa 50 metriä. Huh, ihan huimasi ajatella, miten syvissä vesissä välillä ajeltiin!


Isäntämme tuntee nämä vesistöt ja saaret melkein kuin omat taskunsa. Niinpä me rantauduimme erääseen autioon saareen eväitä syömään. Nuotiota ei tehty (vaikka sekin olisi ollut mahdollista; kiitos aiempien kävijöiden, jotka ovat kasanneet kivistä kalliolle suojaisan nuotiopaikan), mutta viivähdimme kalliolla hyvän tovin kahvista ja mustikkapiirakasta nautiskellen.  Miesten jäädessä rupattelemaan kiertelin saarta ja tutustuin sen kasvillisuuteen. Jotenkin tuli mieleen Lapin maisemat: paljon jäkälää ja muuta aluskasvillisuutta sekä toisaalta karua kalliota, jonka halkeamissa kasvaa uutta elämää.                                                                                                                                      
 



 


Taivaanrantaan alkoi vähitellen kerääntyä uhkaavannäköisiä pilviä, joten eväskorit laitettiin veneeseen ja ajaa huruuteltiin  lähtörantaan. No, ei sitä sadetta kuitenkaan tullut ja ehdimme sentään nähdä todella kauniita kalliorantoja ja ihastella auringonkiloa laineilla pari, kolme  tuntia kestäneen retken aikana.
Tämä uusi kansallispuisto on todella upea alue. Kenties tutustumme siihen joskus vielä myös maita pitkin kulkevia reittejä pitkin. Ainakin jylhän Kalajanvuoren huipulta näkyvät maisemat haluaisin mielelläni nähdä.

Jos haluat lukea toisten bloggaajien kokemuksia Etelä-Konneveden kansallispuistosta, löydät tekstiä ja kuvia mm. täältä:

1) http://retkipaikka.fi/vapaa/melontaretkella-kalasaasken-vesilla-etela-konneveden-kansallispuistossa/
2) http://blogit.ksml.fi/lentajan-nakokulmasta/etela-konneveden-kansallispuiston-ylilento/
3) http://retkipaikka.fi/vapaa/kumpusaaren-metsalehmuslehto-paratiisin-pala-etela-konneveden-kansallispuistossa/
                                                                                                                           

lauantai 20. elokuuta 2016

KAIKENLAISIA KÄSITÖITÄ

Laukaassa sijaitseva pikkuinen Galleria Sará järjestää mielenkiintoisia näyttelyitä. Tällä viikolla poikkesin katsomassa Ulla Aatisen ja Pipa Rauhamäen  käsityönäyttelyn Kaikenlaisia käsitöitä.  Käsitöissä on melkoista huumoria ja luovuuden iloa, joka saa katsojan väkisinkin hymyilemään. Pipa on etsinyt kirpputoreilta vanhoja tekstiilejä, joihin on lisännyt kirjontaa, Ulla puolestaan tekee nykypäivästä osan historiaa esim. kirjailemalla kassakuitin kankaalle. "Kahdenkymmenen vuoden päästä kassakuittia ruispaloista katsotaan eri silmin", Ulla toteaa paikallislehden haastattelussa.


 Rauhamäki: Päiväkahvit (vanha pöytäliina, kirjonta)


Aatinen: Kissanruokaa (pellavapyyhe, kirjailu)

 Aatinen: Päiväkirja (puuvillakangas, kirjailu)

Aatinen: Ruispalat (puuvillapyyhe, kirjailu)

Rauhamäki: Jalalla koreasti (vanha pyyheliinapeitto, kirjonta)                                                        

Aatinen: Tylsääääää (pellavapyyhe, kirjailu)



Rauhamäki: Harakka huttua keittää (kesken jäänyt kirjailutyö, kirjonta)

Rauhamäki: Paikka paikan päällä - pieniä luomiskertomuksia (vanhat tekstiilit, kirjonta)

Aatinen: Pikku kätöset (pellavakangas, kirjailu)
 Mielenkiintoinen, hauska ja erilainen käsityönäyttely, joka kannatti katsastaa!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

KORTTEJA KOSKEN RANNALTA

Eilen satoi ihan koko päivän vettä, mutta mukavan ilonpilkahduksen iltapäivään ja iltaan toi postcrossing-tapaaminen Kuusaan kosken rannalla Koski-Kahvilassa. Yksitoista eri-ikäistä alan harrastajaa kokoontui yhteisen pöydän ääreen vaihtamaan ajatuksia ja kirjoittelemaan kortteja. Olin miitissä mukana vasta toista kertaa (eka miitistä juttua täällä), vaikka porukka kokoontuukin säännöllisesti joka kuukausi. Hyvä sentään, että nyt pääsin tulemaan mukaan.
Mutta siis mitä? Kokoonnutaan kirjoittamaan kortteja yhdessä ennestään tuntemattomille ihmisille eli toisille postcrossaajille?
Ihan totta! Ja kaiken lisäksi on hauskaa, kun samanhenkiset ihmiset pistävät korttipinonsa kiertämään kaverilta toiselle ja jokainen saa laittaa puumerkkinsä ( = nimimerkkinsä) korttiin, joka singahtaa maailman ääriin  ja ilahduttaa takuuvarmasti vastaanottajaa. Olen itse saanut silloin tällöin kortin miittiläisiltä sekä Suomesta että ulkomailta ja voin todistaa idean toimivan erinomaisesti.


 Osa iltaan osallistuneista oli ollut mukana myös kansainvälisessä tapaamisessa Helsingissä ja sieltäkin kuultiin terveisiä.


 Tällä kertaa olin varastautunut paremmin kuin edelliskerralla, sillä otin mukaan ison nipun kortteja kirjoitettavaksi. Tästä miitistä minun korttini lähtivät mm. Amerikkaan, Venäjälle, Suomeen, Hollantiin, Saksaan ja Tsekkeihin. Onpa mukavaa odotella vastaanottajan kommentteja, kun posti saapuu perille.


 Onneksi Suomesta löytyy mitä viehättävimpiä postimerkkejä. Kelpaa niitä liimailla kortteihin ja usein niistä tuleekin positiivista palautetta. Postimerkki voi olla suurenmoinen taideteos ja informaation lähde.

Ilta oli myös sen takia merkityksellinen, että tapasin kasvokkain yhden blogiystäväni, jonka kanssa olemme jo pitkään käyneet vuoropuhelua kommentoimalla toistemme blogipäivityksiä. Olipa se iloinen tapaaminen. Kiitos, R.!