sunnuntai 13. syyskuuta 2015

TAVATTIIN TUTTUJA

Eilinen päivä meni mukavasti kylätapahtumassa lettuja paistellen. Ja mikäpä siellä oli ollessa, kun lämmintä riitti ja aurinko paistoi, ihmiset olivat iloisia ja puheliaita, tuttuja tavattiin, kuulumisia vaihdeltiin. Koulun pihassa oli koirakoulutusnäytös, kirpparimyyntiä, perunankuorimiskisaa, siellä myytiin taidetta, esiteltiin Eloisa ikä -hanketta, myytiin arpoja ja tietysti lettuja.


Kahvi ja mehu, karkit ja popcornit tekivät kauppansa. Makkara myytiin loppuun.

Lettuja sai jonottaa, vaikka niitä kahdella pannulla paistettiin. Taikinaakin oli tosin varattu 30 litraa, joten kukaan ei jäänyt ilman.


Kierrätyslampaat Jeremias, Uuno ja Martta eivät antaneet väenpaljouden häiritä syömistään.
Luonnosta löytyy matriaalia vaikka korvakoruihin.
4H toimii vireästi kylällä.

Kirjat ja lelut vaihtoivat omistajaa pienellä rahalla.


Kylällä asuva mobilisti ja vanhojen koneiden retusoija ajoi paikalle puupyöräautolla. Tämä oli varsinkin pienten poikien mieleen.
Ja miehet pääsivät perunateatteriin! Perinteinen perunankuorimakisa herättää aina hilpeyttä ja kannustusjoukot kirittävät kilpailijoita.
Tämä kylä ei ole kuihtumassa!

21 kommenttia:

  1. Hyvä että järjestetään pienempiä ja isompia kyläjuhlia. Meidän pitäjässä oli eilen perinteiset syysmarkkinat ja aina siellä tulee piipahdettua. Ostan yleensä leipiä, niin nytkin ruisleipää ja maustelimppua, munkkirinkeleitä ja kääretorttua. En ole ehtinyt leipoa mitään pitkään aikaan, joten tuollaiset herkut tekee kauppansa.
    Nyt mustikkaämpärin kimppuun, ilta menee perkatessa ja purkituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne meidän kylätapahtumaankin olisi ollut mahdollista pistää oma myyntipöytä pystyyn, mutta ajattelin olla kuitenkin talkoolaisena letunpaistossa. Joulun alla samaisella koululla järjestetään järjestöjen myyjäiset.
      Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  2. Mukavia nämä kylätapahtumat! Sää ei olisi voinut olla enää parempi järjestää syksyisiä tapahtumia ja sää suosi myös letunpaistajia...

    Mekin kävmme Rautalammin perinteisillä pestuumarkkinoilla, todellinen yleisöryntäys oli.
    Hyvää ensi viikkoa Piipe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaiset tapahtumat aina mukavia ovat. Ihmiset ovat hyväntuulisia ja puheliaita ja usein törmää myös niihin ihmisiin, joita harvemmin muuten tapaa.
      Iloista viikkoa Sinullekin! Vielä alkuviikosta saadaan nauttia auringosta.

      Poista
  3. Tuollaiset tapahtumat ovat mukavia. Tykkään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin tykkään. Talkooväkeä on välillä vaikeaa saada, mutta tuolla kylätapahtumassa ahkeria talkoolaisia riitti.
      Onnellista alkanutta viikkoa Sinulle, Anne!

      Poista
  4. Onpa ollut kiva tapahtuma. Ihania nuo kierrätyslampaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se oli ja lampaatkin olivat persoonallisen suloisia. Ihmeellistä, että joku on niin luova ja tekee keirrätysraudasta vaikka lampaan.
      Antoisaa alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  5. Ist immer schön so ein Fest und dann noch Pfannkuchen. :)

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja, das Fest war sehr lustig und zum Glück war das Wetter auch schön und warm. Ich habe sogar 3,5 Stunden Pfannkuchen gebraten aber es hat mir viel Freude gemacht.
      Gruss von mir!

      Poista
  6. Mukavan oloinen tapahtuma. Letut on kyllä niin suosittuja aina, että syömä miehie riittää kun vain joku jaksaa niitä paistaa. Eikä ihme, onhan ne hyviä =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letut tekivät todella kauppansa, samoin makkara; ne lienee kuuluvat aina tuollaisiin tapahtumiin :)

      Iloista viikkoa Sinulle!

      Poista
  7. Heh, heh, minäkin oli lauantai-iltana letunpaistajana kylätapahtumassa. Ehkei ollut ihan noin paljon väkeä, mutta paljon kuitenkin. Tuttuja ehdin vain muurikkani takaa moikkailla, ei siinä tarinoimaan kunnolla pääse, muuten lettu palaa.
    Päivä oli kaunis siellä, niin myös täällä. Kauneinta syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei siinä letunpaistaja ehdi monta sanaa vaihtaa, mutta muutaman kuitenkin ja hymyn kera.
      Ihanaa syksyn jatkoa myös Sinulle!

      Poista
  8. Hyväntuuliset kuvat mukavasta tapahtumasta.
    Iloista alkavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Hyväntuulisesta tapahtumasta sai vain hyväntuulisia kuvia. :)

      Onnellista viikon jatkoa myös Sinulle!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!
      Ihanaa alkanutta viikkoa Sinullekin!

      Poista
  10. Hieno tapahtuma! Kierrätyslampaat ja tuohikorut ovat ihania - tuollainen lammas voisi olla soma jossain puutarhan puskan juuressa :) Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilija - ja lampaiden tekijä - on todella kekseliäs ja luova. Hän osaa hyödyntää kierrätysmateriaalia käsitöissään ja aina niissä on ideaa. Nuo lampaat ovat todella veikeitä.
      Suloista syyskuun jatkoa Sinullekin, Hitunen!

      Poista
  11. Olipa sinne keksitty monenlaista toimintaa ja nähtävää!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!