sunnuntai 23. elokuuta 2015

NÄYTTELY

Selailin koneeltani tänä kesänä otettuja valokuvia ja muistin käyneeni loman alussa Jyväskylän käsityömuseossa, jossa on vielä tämän päivän ajan Juuret syvällä -näyttely. Sen on tuottanut suomalaistaustainen Anita Jain. Näyttely koostuu sukujuuriltaan pohjoismaisten taiteilijoiden töistä.  He haluavat kunnioittaa siirtolaisiksi muuttaneita esivanhempiaan, jotka aloittivat uuden elämän tyhjästä ja rakensivat tulevaisuutensa uutteralla työllä kaukana kotoa. Puolisoni isoisän veli lähti aikoinaan Kanadaan ja jäi sinne pysyvästi, joten näyttelyn idea kosketti senkin takia.
Jos liikut Jyväskylässä päin, käypä kurkkaamassa näyttelyä. Museo on auki klo 11-18.
 






Museolla on samanaikaisesti myös Marimekon näyttely, johon on koottu yhtiön  kangas-ja vaatemallistoja eri vuosikymmeniltä. Sekin on erittäin mielenkiintoinen tutustumiskohde, mutta valitettavasti en saanut lupaa kuvaamiselle tekijänoikeuksiin vedoten.                                          

Museon alakerrassa on jatkuva näyttely suomalaisesta käsityöperinteestä ja vaikka olen siellä useastikin käynyt, on se aina yhtä viehättävä paikka.                                                                          



                                     
 Aurinkoista sunnuntaita, leppeää kesäpäivää!

ps. Liplatus, tervetuloa lukijaksi! <3

17 kommenttia:

  1. kiintoisan ja komean näköinen näyttely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se mielenkiintoinen. Ihan päähänpälkähdyksestä menin museolle Jyväskylässä kierrellessäni ja kyllä kannatti.

      Poista
  2. Tuli mieleen tuo täällä pyörinyt näyttely josta tein postauksen, ruotsiin muutosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin postauksesi, kun kävin blogissasi. Sinulla oli sieltä mielenkiintoiset kuvat.

      Poista
  3. Vallan ihania töitä, mielenkiintoinen näyttely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut voivat olla todella luovia, joten tuo näyttely oli kyllä näkemisen arvoinen. Erilaisia, mielenkiintoisia ratkaisuja kuvata sukujuuriaan.

      Poista
  4. Kiva museo :). Olen itsekin tehnyt paparinarutöitä kangaspuilla ja huovutus on myös tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityömuseo on kyllä todella mielenkiintoinen paikka. kovin usein en siellä käy, mutta onneksi satuin sinne kesällä poikkeamaan ja kiersin molemmat vaihtuvaisnäyttelyt.
      Käsitöiden tekeminen on kyllä rentouttavaa puuhaa.

      Poista
  5. Oletpa ollut hienossa näyttelyssä! Marianne -korsetti on makea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo karkkipaperikorsetti on cool. Joku on ollut todella luovalla päällä! :)

      Poista
  6. Kiitos vinkistä! Tuolla täytyy käydä kun menemme Jyväskylään käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityömuseo on kyllä mielenkiintoinen paikka. Siellä on aika usein vaihtuvia näyttelyitä, mutta nuo pysyvätkin näyttelyt ovat kivoja ja muistojakin herättäviä.

      Poista
  7. Nuo huopa ja kudontatyöt olivat minunkin mielenkiinnon kohteina ja itseä kiinnostavia tekniikoita. Lisäksi samassa tilassa oli tilkkutöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä vaikka mitä ihanaa katseltavaa. Vieläkö käsityöopintosi jatkuvat?

      Poista
    2. Jatkuvat vielä, ensi vuoden helmikuun loppuun. Eli vielä reilut viisi kuukautta. Pian alkaa olla loppurutistuksen aika, näyttöjen suunnittelu. Mielenkiintoista, mutta aika vaativaa.
      t.anne

      Poista
  8. Monenlaista todella hienoa kädentyötä näytillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä! Käsityömuseoon en kyllästy ollenkaan. :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!