perjantai 3. huhtikuuta 2015

PITKÄPERJANTAI

Lapsena pitkäperjantait tuntuivat ihan oikeasti pitkiltä. Kylään ei saanut mennä ja muutenkin oltiin kotona hissukseen, vaikka kotini ei mitenkään uskonnollinen ollutkaan. Tietyistä perinteistä vaan pidettiin kiinni. Nuorena kävin ahkerasti tanssimassa, mutta pitkäperjantai oli sellainen päivä, etten voinut mennä  ilonpitoon; jotenkin tajusin sen päivän syvyyden ja merkityksen.

Tänä aamuna olin kirkossa laulamassa kuoron kanssa. Kirkko oli puettu mustaan eivätkä urut soineet, vain me kuorolaiset kanttorin johdolla olimme esilaulajina. Yksinkertaisuus, hiljaisuus, rukoukset ja Raamatun tekstit puhuttelivat.  Pitkäperjantain sanoma koskettaa yhä.


 

He tulivat Getsemane-nimiseen paikkaan, ja Jeesus sanoi opetuslapsille: "Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä rukoilen." Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän otti mukaansa. Hän alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse. Hän sanoi: "Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun."
  Sitten hän tuli takaisin ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän sanoi Pietarille: "Simon, nukutko sinä? Etkö edes hetken vertaa jaksanut valvoa? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko."
  Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili samoin sanoin.  Palatessaan hän jälleen tapasi opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut raskaasti painaa heidän silmiään. He eivät tienneet, mitä vastaisivat hänelle. Tullessaan kolmannen kerran Jeesus sanoi heille: "Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Kaikki on selvää. Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.  Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä."( Mark. 14: 32-42)


                                                                   Käy yrttitarhasta polku,
                                                                   vie Golgatalle se.
                                                                   On Hengen viitoittama
                                                                   sen joka askele.
                                                                   Se tie vie viimein taivaaseen,
                                                                   mutta tie se on tuskien.

                                                                  Tien kaikkein raskaimman Jeesus
                                                                  on käynyt armossaan,
                                                                  kun meidän kurjain tähden
                                                                  hän kulki kuolemaan.
                                                                  Se tie vie viimein taivaaseen,
                                                                  mutta tie se on tuskien.


                                                                               ********(klick)

15 kommenttia:

  1. Lepposata lankalauvantaita kammarista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa myös Sinulle ja onnellista pääsiäistä!

      Poista
  2. Rauhallista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  3. Kauniit kuvat Getsemanesta. En olekaan vuosiin käynyt siellä. Mies ja serkkuni kävivät siellä tällä matkalla ja kiertelivät maan melkein joka kolkan 10 päivän matkalla. Siskoni perhe sairasteli juuri lähtiessämme ja nyt se tauti taisi tulla meillekin. Flunssaa, kuumetta jopa 39.6 ja tosi vetämätön olo. Päivät kuluu sängynpohjalla, eipä tarvinnut tehdä pääsiäissiivoja eikä ruokiakaan. Mikään ei maistu. Toivottavasti tauti hellittää pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika! Pikaista paranemista Sinulle!!! Liekö on influenssaa, koska minulla oli samanlaiset oireet?

      Getsemane on uskomaton paikka, joka herätti ainakin minussa vahvoja tunteita. Siellä on aina ollut upeaa käydä.

      Poista
  4. Kyllä Getsemanen tapahtumat saa miettimään miten järkyttävä ja kamala Jeesuksen kärsimys onkaan ollut. Ristille naulittaissa hänellä ei ollut enään muotoa, niin runneltu ja rikki revitty hän oli. Kukapa olisi uskonut hänen olevan Kunnian Kuningas, ei kukaan. Mutta kuollessaan hän voitti synnin jotta meillä olisi elämä.
    Kiitos Jumalalle pääsiäisen riemuvoitosta. Siunattua Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko tuohon sanoa muuta kuin AMEN?

      Siunattua pääsiäistä myös Sinulle ja tervetuloa lukijoiden joukkoon!

      Poista
  5. Iloista pääsiäistä sinulle Piipe!

    VastaaPoista
  6. Kaunista.
    Hyvää pääsiäisen jälkeistäkin aikaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!