keskiviikko 26. helmikuuta 2014
maanantai 24. helmikuuta 2014
LOMAA JA LEPOA
Sukulaisten navetassa syntyi toissapäivänä
uutta elämää, kun lehmärouva sai kaksoset.
Me puolestaan saimme iloita syntymästä
herkuttelemalla juusto- eli ternimaidolla,
jota saimme lahjaksi.
Tein heti uunijuustoa ("kuppijuustoa")
ja pellillisen pannukakkua.
Lapsuudessa juustomaito oli arkipäivää,
kun sitä maitotilalla sai vähän väliä,
mutta nykyään se on harvinaista herkkua.
Tämän viikon olen lomalla.
Hiihtämään ei pääse, mutta vesijuoksemaan kyllä.
Ja teatteriin! Huomenna suunnistan pääkaupunkiin
katsomaan Tohtori Zivagoa.
Toivon vaan, että jo melkein kaksi viikkoa
vihoitellut selkäni kestää koko päivän istumisen.
Keittiöremontti alkaa vihdoin olla loppusuoralla.
80-luvun värit saavat väistyä, kun vaaleampi väritys tulee tilalle.
Odotan jo niin, että pääsen pesemään ikkunat,
siivoamaan rakennuspölyn vallassa olevat kaapit
ja levittämään puhtaan maton uudelle lattiapinnalle!
perjantai 21. helmikuuta 2014
RAKKAUTTA BERLIININ MUURIN VARJOSSA
Olen hurahtanut saksalaisiin tv-sarjoihin eikä vähiten siksi, että haluan pitää yllä kielitaitoani.
Keskiviikkona Yle Teemalla alkoi sarja Rakkautta Berliinin muurin varjossa, joka kertoo kahden itäsaksalaisen nuoren rakkaustarinan merkillisen sairaassa yhteiskunnassa.
Kävin itsekin kolme kertaa Berliinissä silloin, kun muuri vielä jakoi kaupungin kahtia. Betoniseinä erotti sukulaiset ja ystävät. Länsipuolelta sai matkustaa itäpuolelle, mutta toisin päin se oli mahdotonta. Moni menetti henkensä yrittäessään paeta länteen.
Jo pelkkä rajanylitys kaikkine muodollisuuksineen ja tarkastuksineen tuntui minusta ahdistavalta ja pelottavaltakin, mutta miltä mahtoi tuntua niistä DDR:n kansalaisista, jotka elivät kuin suuressa vankilassa ja joiden liikehdintää seurasi tehokas vakoilukoneisto? Kipeäksi asian tekee se, että tällaista on tapahtunut keskellä Eurooppaa 80-luvulla.
Onneksi muuri murtui syksyllä -89, mutta itseltäni se uutinen meni kyllä silloin ohi, sillä samaan aikaan aloin opetella äitiyttä esikoiseni synnyttyä ja elämä pyöri uuden, ihanan ihmeen ympärillä!
Toissa kesänä, melkein 30 vuoden tauon jälkeen, matkustin Berliiniin uudestaan. Vaikka kaupunki on nyt yhtenäinen, näkyy kuitenkin selvästi, mitkä alueet kuuluivat ennen Itä-Saksaan, mitkä taas länsipuolelle.
Vierailin DDR-museossa, jossa sai jonkinlaista käsitystä Itä-Saksan karusta menneisyydestä.
Ja onneksi DDR on nyt enää olemassa vain museossa!
Berliini on kaunis, näkemisen arvoinen kaupunki.
Brandenburger Torilla voi nykyään kulkea vapaasti.
DDR:n aikana tätä aluetta vartioitiin sotilasvoimin
yötä päivää.
Tv-torni kuului Itä- Berliinin ylpeydenaiheisiin.
Siegessäule, Voitonpatsas oli puolestaan
Länsi-Berliinin puolella.
Oletko Sinä käynyt Berliinissä ennen muurin murtumista tai sen jälkeen? Olisi kiva lukea matkakokemuksistasi!
Jos kiinnostuit kertomastani sarjasta, voit seurata sitä keskiviikkoisin Yle Teemalta klo 19.00 alkaen.
Keskiviikkona Yle Teemalla alkoi sarja Rakkautta Berliinin muurin varjossa, joka kertoo kahden itäsaksalaisen nuoren rakkaustarinan merkillisen sairaassa yhteiskunnassa.
Kävin itsekin kolme kertaa Berliinissä silloin, kun muuri vielä jakoi kaupungin kahtia. Betoniseinä erotti sukulaiset ja ystävät. Länsipuolelta sai matkustaa itäpuolelle, mutta toisin päin se oli mahdotonta. Moni menetti henkensä yrittäessään paeta länteen.
Jo pelkkä rajanylitys kaikkine muodollisuuksineen ja tarkastuksineen tuntui minusta ahdistavalta ja pelottavaltakin, mutta miltä mahtoi tuntua niistä DDR:n kansalaisista, jotka elivät kuin suuressa vankilassa ja joiden liikehdintää seurasi tehokas vakoilukoneisto? Kipeäksi asian tekee se, että tällaista on tapahtunut keskellä Eurooppaa 80-luvulla.
Muuri, joka jakoi Berliinin kahtia, kuvausvuosi 1983 |
Brandenburger Tor Itä- Berliinin puolella muurin yli kuvattuna |
Vahdinvaihto Tuntemattoman sotilaan haudalla Itä- Berliinissä |
Onneksi muuri murtui syksyllä -89, mutta itseltäni se uutinen meni kyllä silloin ohi, sillä samaan aikaan aloin opetella äitiyttä esikoiseni synnyttyä ja elämä pyöri uuden, ihanan ihmeen ympärillä!
Ristit muistuttavat länteen pakoa yrittäneistä ja muurille ammutuista. |
Toissa kesänä, melkein 30 vuoden tauon jälkeen, matkustin Berliiniin uudestaan. Vaikka kaupunki on nyt yhtenäinen, näkyy kuitenkin selvästi, mitkä alueet kuuluivat ennen Itä-Saksaan, mitkä taas länsipuolelle.
entisen Itä-Berliinin näkymiä hotellimme ikkunasta. |
Vierailin DDR-museossa, jossa sai jonkinlaista käsitystä Itä-Saksan karusta menneisyydestä.
Ja onneksi DDR on nyt enää olemassa vain museossa!
Berliini on kaunis, näkemisen arvoinen kaupunki.
Brandenburger Torilla voi nykyään kulkea vapaasti.
DDR:n aikana tätä aluetta vartioitiin sotilasvoimin
yötä päivää.
Tv-torni kuului Itä- Berliinin ylpeydenaiheisiin.
Siegessäule, Voitonpatsas oli puolestaan
Länsi-Berliinin puolella.
Oletko Sinä käynyt Berliinissä ennen muurin murtumista tai sen jälkeen? Olisi kiva lukea matkakokemuksistasi!
Jos kiinnostuit kertomastani sarjasta, voit seurata sitä keskiviikkoisin Yle Teemalta klo 19.00 alkaen.
tiistai 18. helmikuuta 2014
PISAROITA
Lämpöasteita helmikuussa.
Satava lumi muuttuu vesipisaroiksi.
Paljaiden oksien keskeltä löytyi pieni palanen kesää:
hylätty, yksinäinen linnunpesä.
Kevättä ja linnunlaulua,
uusia pesänvaltaajia jo odottelen.
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
TOUHUA JA TOIMINTAA
Lapsiperheitä oli paikalla runsaasti. Tämä kylä ei ole autioitumassa!
lauantai 15. helmikuuta 2014
WANHOJEN TANSSEISSA
Enpä ole moneen vuoteen ollut katsomassa lukion Wanhojen tanssiaisia, mutta eilen, ystävänpäivänä, kävin seuraamassa kauniiden neitosten ja komeiden herrasmiesten pyörähtelyä kotikuntamme koulun liikuntasalissa. Joukossa tanssi kummityttäremme; siinä oli hyvä syy mennä paikalle.
Kovasti olivat nuoret opettajineen nähneet vaivaa ja opetelleet tanssiaskelia ja -kuvioita. Lukiolaisten itsensä suunnittelema tanssi oli hauskan piristävä.
Paljon ovat systeemit muuttuneet niistä ajoista, kun itse osallistuin Wanhojen tansseihin. Vuonna 1980 pukeuduimme oikeasti vanhoihin vaatteisiin ja tanssit esitettiin vain koulumme oppilaille ja opettajille. Koska tytöt olivat lukiossa enemmistönä, tyttöparejakin oli tanssilattialla nykymenoa enemmän. Juhlalliselta se tanssiminen tuntui silloinkin.
Itse pukeuduin äidin 50-luvun harmaanvihreään kävelypukuun, jalkaani sain tätini samanaikuiset nilkkurit ja päälle lämmittämään mummon mustan kaniturkin, joka lienee ollut 30- tai 40-luvulta. Tädillä oli tallessa laineraudat, joiden avulla hiukseni laitettiin laineille elokuvamaailman tyyliin.
80-luvulla ei siis tarvinnut panostaa rahallisesti Wanhojen päivää varten, sillä vaatteita löytyi itsekunkin komerojen kätköistä. No, se oli silloin, nyt on nyt.
Eilen tanssineille nuorille toivon jäävän onnellisia muistoja suuresta päivästään.
torstai 13. helmikuuta 2014
OLYMPIALAISET
Enpä juuri ole meneillään olevia olympialaisia seurannut. Avajaiset olisin katsonut, ellei minulla olisi ollut samaan aikaan muuta menoa. Joitain huippuhetkiä näin toki uutisista.
Totta vai ei, mutta esikoinen kertoi lukeneensa englanninkielisiltä nettisivuilta, että avajaisten olympiarenkaiden ohjelmoidusta avauksesta huolehtinut henkilö maksoi epäonnistumisestaan hengellään. Siis siitä, ettei yksi renkaista auennutkaan. Näinhän se taisi Ville Haapasalokin huulena heittää avajaisia selostaessan. Toivottavasti uutinen ei pidä paikkaansa!
Suomi järjesti kesäkisat Helsingissä vuonna 1952. Sattumoisin äitini oli niihin aikoihin pääkaupungissa lapsenlikkana eräässä perheessä ja niinpä hänellekin kustannettiin liput kisakatsomoon. 17-vuotias neitonen (yläkuvassa vasemmalla, alakuvassa toinen vasemmalta) pääsi hoitolastensa kanssa kahdesti stadionille ja yhden kerran messuhalliin, jossa järjestettiin vapaapainiottelut.
Oli siinä varmaan maalaistytöllä ihmettä kerrakseen!
Ennen kisoja äiti oli myös olympiasoihdun kantajan airueena, kun soihtu kulki kantajan kädestä käteen halki Suomen. Soihdunkantajasta airueineen on tallessa valokuvia, mutta ne ovat lapsuuskodissani. Onneksi äiti myös talletti yhden pääsylipuista. Jotain muistoa on siis vielä olemassa meilläkin Suomen ainoasta olympiakisaisännyydestä.
perjantai 7. helmikuuta 2014
KAUNEUTTA JA KAAOSTA
Luonto esittelee tänään pitsitaidetta.
Miten kaunista voi olla yksinkertainen!
Kevään tuntua on ilmassa,sillä
talitintit virittelevät jo lauluaan.
* * * * * * * *
Tämän viikon ajan olemme päiväkodissa
luistelleet lasten kanssa
ja jälleen kerran hämmästelen,
miten nopeasti pienten ihmisten
tasapainoaisti kehittyy, taidot kasvavat
ja nopeus ja ketteryys lisääntyvät.
Nautin lasten ilosta, kun he kiitävät
pitkin jään pintaa, pyllähtävät ja lannistumatta
nousevat uudestaan luistimille.
Voi sitä liikkumisen riemua!
* * * * * * * * *
Kotona vallitsee melkoinen kaaos,
sillä puoliso aloitti keittiöremontin.
Kaikki alkoi oikeastaan jo syksyllä,
kun uusimme puuhellan.
Yllättäen se haastoikin uusiin projekteihin
ja nälkä kasvoi syödessä;
keittiö tulee pesemään kasvonsa totaalisesti.
Nyt on vain siedettävä parin, kolmen viikon ajan
sekaisuutta, tavaroiden etsintää, hienoista pölyä
ja pinnan kiristymistä.
Lopussa kiitos seisoo!
Hyvää ja leppeää viikonloppua Teille jokaiselle!
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
KYNTTILÄNPÄIVÄN KUTSUT
Jos kynttilänpäivänä on harmaa ja pilvinen sää, tulee kevät nopeasti, kuuluu vanha sanonta. No, sepä jää nähtäväksi!Täällä päin Suomea oli pilvinen päivä, mutta tuvassamme oli sitä vastoin lämmin ja aurinkoinen tunnelma, kun toistakymmentä ystävääni ja sukulaistani kokoontui kynttiläkutsuille. Aamulla leivoin viimeiset leipomukset, kaffettakin juotiin ja iloinen puheensorina kuului esittelyn jälkeen. Oli ilo kokoontua yhteen. Minulla ainakin oli kiva päivä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)