perjantai 12. tammikuuta 2018

TAMMIKUUTA

Tänään vihdoin ja viimein siivosin loputkin joulutavarat pois ja imuroin viimeiset kuusenneulaset, jotka olivat jääneet jäljelle, kun riisuin kuusen tiistai-iltana. Ei sen puoleen, neulasia ropisee imuriin vielä pitkään; sen takaa vanhan lankkulattian lattiaraot.

Koska teen nykyisin nelipäiväistä viikkoa ja vietän perjantait vapaana, en aamulla pitänyt kiirettä siivoamisella vaan istahdin kahvikupposen kanssa telkkarin ääreen ja katsoin nauhalta itkettävän elokuvan Toscanan auringon alla. Ennen siivousta käväisin vielä vähän potkuroimassa ja kuvailin kauniin huurteisia oksia. Tosin kuvista en saanut mieleisiäni ja kävin uudella kuvauskierroksella vielä iltapäivän hämärtyessä. Salamavalolla kuvaus tuntui onnistuvan paremmin.





Valkoinen, pehmeä hanki paljastaa aina yölliset liikkujat. Jänikset ja hiirulaiset ovat kulkeneet pihapiirissä ristiinrastiin, mutta kettu Repoliini ei ole ainakaan vielä ilmestynyt ikkunamme alle kuten viime talvena.


Minulla taisi  joulu jatkua vieläkin. Kun on syntynyt näin alkuvuodesta, se tietää yllätyslahjoja ja  onnittelukortteja. Puhelin on piipattanut viestien merkiksi ja facessakin on liikuttavan paljon onnitteluja. Tunnen olevani niin etuoikeutettu, kun ympärillä on  paljon ihania, tärkeitä, rakkaita ihmisiä. En ole yksin enkä unohdettu. KIITOS TEILLE JOKAISELLE, jolta olen erilaisia tervehdyksiä saanut!💗



Toripolliisi Oulusta takaa turvallisuutta.

Tässä vain osa saksalaisen ystäväni lähettämästä lahjapaketista. Schönen Dank! 💙

                                Hennookohan tätä söpöä lumiukkoa edes syödä?

                              Hyvää talvista viikonloppua Sinulle, joka Kylätiellä piipahdat!




                                                               Pieni Lintu - MakroTex challenge

ps. Sopivasti Pieni lintu-blogin haaste on tällä viikolla TAMMIKUU. Muiden bloggajien tammikuun kuvia kannattaa käydä katsomassa!

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

PAKKASTA JA AURINKOA

Oi, mikä ihanuus taivaalta tänään loisti: aurinko!!! Eipä se ole näyttäytynyt reiluun kuukauteen, joten auringon näkeminen sai hyvää oloa virtaamaan läpi kehon ja mielen. Valolla on uskomaton voima!

Kesäsauna uinuu vielä talviunta, mutta mennäänpä muutama kuukausi eteenpäin ja piipusta tupruaa savua. Sauna odottaa kylpijöitä ja kylpijät saunan lempeitä löylyjä. 💗


Valon ja varjon leikkiä on kiva katsella. Aurinko paistaa vielä matalalta, mutta joka päivä mennään kohti kevättä. Valon määrä lisääntyy koko ajan. 😍


Sisäinen lapseni on tänään saanut jälleen leikkiä. Jouluna tyhjentynyt suklaarasia tai paremminkin suklaarasian muovitaskut jatkavat elämäänsä jäädytyskuppeina. Jo muutama päivä sitten täytin Pandan Juhlakonvehtirasian tyhjiksi jääneet muovitaskut vedellä ja odotin pakkasta vaan eipä sitä tullut kuin vasta eilen illalla. Tänään irrottelin jääkonvehdit irti koloistaan ja ihastelin vesikuplien kulkua jäätymisprosessissa. Niin uskomattoman kauniita "konvehteja"!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... 









 

perjantai 5. tammikuuta 2018

PÄIVÄKIRJA

Olen äitini kuoleman jälkeen pitänyt säännöllisesti päiväkirjaa. Sykäyksen siihen antoi äidin jäämistöstä löytynyt A4-kokoinen ruutuvihko, jota äiti  piti päiväkirjanaan. Ruutuvihkoihin minäkin yleensä kirjoitan ja lisäksi liimailen säätiloja lehdestä tai uutisia maailman tapahtumista. Väliin sujahtavat myös teatteriliput tms. Kipeimmät kirjaamiset liittyvät esikoispoikani pahaan moottoripyöräonnettomuuteen. Kirjoittamalla purin tuskaani paperille ja  kun sain monia kymmeniä lohduttavia tekstiviestejä, kirjoitin nekin vihkooni muistoksi. En edelleenkään pysty lukemaan niitä läpi kyyneltymättä, mutta hyvä, että ne viestit ovat tallessa.



Päiväkirjaa pidin nuorena tyttönäkin. Joskus on ollut hauskaa lueskella, mitä esim. 14-vuotias Piipe on tuumaillut elämästä. Autokoulun aloitin juuri vähän ennen 18-vuotissyntymäpäivääni ja sekin "projekti" on tallentunut päiväkirjan sivuille. Kirjoitin myös tunnelmia valmistautuessani ylioppilaskirjoituksiin ja tietysti  aurinkoisesta ja onnellisesta lakkiaispäivästäkin. Heinäkuun alussa, n. 30 vuotta sitten avioiduin ja hääpäivää edeltävät tärkeät merkinnät on talletettu paperille niin kuin hääpäivänkin tunnelmat.



70-80-lukujen taitteen päiväkirjastani löytyi Rakkautta on- piirros. Senhetkistä ajankuvaa. Kuka muistaa?

Kannustava ja hauska joulukortti kavereilta jouluna 1980. Kirjoitukset lähestyivät, lukutahti kiihtyi.


Elämäni ensimmäinen käynti Saksassa kirjoitusten jälkeen. Jo vuotta myöhemmin työskentelin siellä  Au pairina.
Elokuvissakin tuli joskus käytyä! Lippu ostettu 20.1.80, elokuva Kramer vastaan Kramer. 😊

Vähän harmittaa, että en oikein jaksanut kirjoitella päivän tapahtumia ylös silloin, kun poikani olivat pieniä. Joitain hajanaisia päiviä toki on kirjattu kuten heidän ensimmäiset koulupäivänsä. Nyt niitä muistoja olisi kiva lueskella ja antaa myös pojille luettavaksi.

6.7.94: tärkeä tieto! Mutta huh, mikä hirveä käsiala; kiireessä kirjoitettu. 😕
Vähän kuvitusta äidin päiväkirjaan. 💗

Lapsuusystävä tietää kirjoitusharrastukseni ja niinpä sainkin häneltä ihanan joululahjan: tämä päiväkirja on ostettu Amsterdamista, Anne Frank-museosta ja nyt sen sivuille on jo ilmestynyt tekstiä tämän alkaneen vuoden päivistä. Minun kirjaani ei tule niin merkittäviä tekstejä kuin aikoinaan Annelta ja kieltämättä nyt olen häntä ja hänen kohtaloaan paljon ajatellutkin, kun kirjoittelen omia muistojani tähän nimenomaiseen lahjakirjaan.
Aina uutta päiväkirjaa aloittaessani mietin, mitä kaikkea sivuille ilmestyykään, iloja vai suruja? Kaipausta, kipua, onnea ja tyyneyttä? Onneksi sitä ei tarvitse etukäteen tietää!


                                                                  Pidätkö Sinä päiväkirjaa?

ps. Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi, Nina Rahja!

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

TALVEN IHMEMAA

Vuosi vaihtui. Nyt ollaan eletty jo melkoinen määrä vuosia vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Mihin päivät hupenevat?
Toivon meille jokaiselle onnellista, henkisesti rikasta, siunattua vuotta 2018! 💗

Olen viime aikoina ollut todella saamaton blogipäivitysteni suhteen. Tällä hetkellä tuntuu, etten oikein syty asiasta, mutta onneksi tänään vierailin pitkästä aikaa Pieni Lintu-blogissa, jonka Makrotex- haasteena on TALVEN IHMEMAA ja nyt pieni liekki sisälläni leimahti.

 Tämä vuodenvaihde ja joulukin ovat olleet Keski-Suomen korkeudella mitä kauneinta talven ihmemaata. Lunta on tullut melkoiset määrät ja tänään oli puolestaan suojasää, joka vähän tiivisti hankia. Oli ihan pakko tehdä uusi lumilyhty pihaan ja kynttilä sinne valaisemaan hämärtyvää iltaa.

Kameran kanssa on tullut tänä talvena liikuttua kuitenkin valitettavan vähän, joten osallistun haasteeseen tällä kertaa vanhoilla kuvilla, jotka kertokoon sen, että kaunista talvea on saatu ihailla joskus aiempinakin vuosina.






Nyt ei vielä ole jäille menemistä kuten kolme vuotta sitten tähän aikaan. Tosin viime viikolla näin pari uhkarohkeaa pilkkijää läheisen lammen jäällä. Liekö saaneet saalista, mutta pääasia, että pääsivät hengissä kotiinsa.
Suksia en ole vielä kaivanut esiin, vaikka kylälle on tehty jo upeat ladut. Lasten kanssa aloitellaan hiihtokautta ensi viikon jälkeen.

Muiden bloggajien TALVEN IHMEMAITA löytyy täältä.
 
                                                                 Pieni Lintu - MakroTex challenge

torstai 28. joulukuuta 2017

JOULUNJÄLKEISTÄ ELÄMÄÄ

Joulumuistot on tämän vuoden osalta kirjattu arkistoihin. Saimme valkean joulun ja maisema on ollut suoraan kuin entisaikain joulukorteista. Suklaata sulattelin joulupäivänä rämpimällä metsässä umpihangessa. Pulssia piti tasata monta kertaa ja samalla hengittelin metsän raikasta ilmaa, kuuntelin hiljaisuutta ja bongasin eläinten jälkiä hangella.

Joulumme oli hyvin rauhallinen aikuisten joulu. Vielä saamme kokoontua yhteiseen aattoillan ruokapöytään kolmen sukupolven kesken. Erityisesti ilahdutti nuortemme pelihetki vaarin kanssa. Oli niin mukavaa seurailla, kuinka juuri 80 vuotta täyttänyt pappa syttyi noppapelistä ja hymähteli hyväntahtoisesti nuorten jutuille. Joulun aikaan tulen aina miettineeksi elämän ja vuosien kulkua. Mietin sitäkin, milloin uusi sukupolvi syntyy ja pienet jalat saavat tepsuttaa tuvan lattialla, ihastella kuusen kynttilöitä ja rapistella lahjapapereita. Vai tuleeko sellaista aikaa koskaan? En voi tietää.


No mutta nyt ilahdutti Maurin - miniämme koiran- läsnäolo. Aattoiltana Mauri pyöriskeli tuvassamme ja joi välillä vettä kuusen juurelta, sai vähän maistella kinkkuakin. Ihana, suloinen Mauri!

Niin, ja sitä suklaatakin on tullut syötyä taas ihan liikaa...
Joulun aikaan otin uudet sukat käyttöön. Ne satuin voittamaan Talon ahon laidalla -blogista jokunen aika sitten. Kiitos vielä kerran Marialle, joka on tehnyt nämä suloiset sukat.


Emme perhepiirissä juurikaan enää osta toisillemme lahjoja, mutta ennen joulua sain muutamia joulumuistamisia. Osa eskareista ilahdutti pikkupaketeilla. Nyt saan tehdä itselleni jalkakylpyjä...

 ... ja herkutella lisää suklaalla.

Lapsuusystäväni luota lennähti tämä ihana pieni enkeli kuten jo niin monena vuonna aikasemminkin. Paketista löytyi jotain muutakin, mutta siitä kerron myöhemmin, vuodenvaihteen jälkeen. Kiitos, Tarja!

Sain myös kauniisti laskeutuvan, jordanialaisen huivin hyvältä ystävältä ja matkakumppaniltani. Sille löytyy käyttöä, sillä väri on niin passeli silmieni väriin. Kiitos, Liisa!

Postcrossing- harrastuksen myötä olen saanut ystäviä niin Suomesta kuin Saksastakin. Posti lennätti yllätyspaketin Wittenbergin läheltä, Köthenistä. Vielen Dank, Heike
Pääsen maistelemaan saksalaista kahvia.
Keski-Suomen postcrossaajat pitivät joulumiitin (= tapaamisen) Jyväskylässä juuri sinä päivänä, kun itse olin serkkuni hautajaisissa. Olin aikeissa itsekin osallistua miittiin, mutta niin ne suunnitelmat yllättäen voivat muuttua. Vaan eipä minua ollut unohdettu. Rita laittoi jouluyllätyksen eli pikkujoulupaketin  ja siitä iso kiitos!

Tänään on nuoskakeli. Tein lumilyhdyn pihaan ja nyt sen sisällä kynttilänvalo kivasti tuikuttaa.   

                                                           Lempeää loppuviikkoa Sinulle!